28.9.1988

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on Isännöitsijätoimisto B Oy:lle 8.10.1986 tiedoksi annetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kertonut, että hän oli työskennellyt isännöitsijänä yhtiön palveluksessa 7.1.-28.7.1986 välisen ajan. Hän oli 1.7.1986 irtisanonut työsuhteensa päättymään 31.8.1986. Sen jälkeen yhtiö oli 28.7.1986 kirjallisesti ilmoittanut A:lle purkavansa tämän työsopimuksen välittömästi. Purkamisen perusteeksi yhtiö oli ilmoittanut työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitetun tärkeän syyn sitä kuitenkaan yksilöimättä.

A on katsonut, että työsopimuksen purkaminen oli ollut lainvastainen ja ettei yhtiöllä ollut ollut oikeutta edes työsopimuksen irtisanomiseen. A on myös katsonut, että tapaukseen tuli soveltaa työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia (jäljempänä irtisanomismenettelylaki). Sen vuoksi A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi työsopimuksen laittomasta purkamisesta seitsemän kuukauden palkkaa vastaavan määrän 80.500 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Raastuvanoikeuden päätös 7.1.1987

Yhtiön kiistettyä kanteen ja pyydettyä sen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen raastuvanoikeus on todennut, että A oli työskennellyt kanteessa mainitun ajan yhtiön palveluksessa isännöitsijänä ja että A oli 1.7.1986 irtisanonut työsuhteensa päättymään 31.8.1986. Sen jälkeen yhtiö oli 28.7.1986 purkanut A:n työsopimuksen päättymään välittömästi ilmoittaen purkamisen perusteeksi työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitetun tärkeän syyn.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli irtisanouduttuaan yhtiön palveluksesta osoittanut irtisanomisaikana välinpitämättömyyttä yhtiön asioiden hoitamisessa, kun hän oli lämmönsiirtimen rikkouduttua eräässä kiinteistössä kieltäytynyt välittömästi laatimasta asiakastiedotetta sekä laiminlyönyt ottaa kokonaisvastuun siirtimen korjaamisesta siten, ettei yhtiön asiakkaalla olisi asian hoitamattomuuden vuoksi ollut huomauttamista.

Raastuvanoikeus on lausunut, ettei työntekijällä irtisanouduttuaan työnantajan palveluksesta voitu katsoa olevan samanlaista irtisanomissuojaa kuin työsuhteen normaalisti jatkuessa. Työsuhteen päättyessä oli, varsinkin sellaisissa työsuhteissa, joissa pienen työantajan edun mukaista oli luottamuksellisten asiakassuhteiden säilyttäminen asiakkaiden kanssa, yleisesti hyväksytty työantajalle mahdollisuus lopettaa työsuhde ennen irtisanomisajan päättymistä maksamalla työntekijälle irtisanomisajan palkka.

Mainitsemillaan perusteilla raastuvanoikeus katsoen, ettei työsuhteen purkuperusteita voitu katsoa näytetyn toteen, on hyläten kanteen enemmälti velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle tämän irtisanomisajan loppuosaa vastaavana vahingonkorvauksena 10.418 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.10.1986 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 3.500 markalla 16 prosentin korkoineen 7.1.1987 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.8.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhtiö olivat saattaneet jutun, on lausunut, ettei A:n irtisanouduttua hänen oma irtisanomissuojansa ollut huonontunut. A:n ei ollut näytetty laiminlyöneen raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun asukastiedotteen laadintaa. Kerrottua viivyttelyä lämmönsiirtimen hankkimisessa ei ollut pidettävä painavana syynä työntekijän irtisanomiselle. Yhtiöllä ei siten ollut ollut lainmukaista perustetta edes A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Kun yhtiö näinollen oli rikkonut työsopimuslain irtisanomissuojaa koskevia säännöksiä, se oli velvollinen irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 kohdan, 19 §:n ja 20 §:n nojalla suorittamaan A:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Korvauksen suuruutta vähentävänä seikkana huomioon oli otettava, että A oli itse 1.7.1986 irtisanonut työsuhteen päättymään 31.8.1986, mainitusta irtisanomisesta johtuva vähäiseksi jäävä ansionmenetys sekä työsuhteen lyhyt kestoaika. Mainituilla perusteilla hovioikeus on, muuttaen raastuvanoikeuden päätöstä, velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi työsuhteen lainvastaisesta purkamisesta raastuvanoikeuden määräämän korvauksen asemesta kolmen kuukauden palkkaa vastaavat 30.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.10.1986 lukien ja korottanut yhtiön raastuvanoikeuden osalta maksettavien oikeudenkäyntikulujen korvauksen 5.000 markaksi raastuvanoikeuden määräämine korkoineen. Lisäksi yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 1.000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

A on 1.7.1986 irtisanonut työsopimuksensa päättymään 31.8.1986. Yhtiö on sen jälkeen 28.7.1986 purkanut A:n työsopimuksen lakkaamaan välittömästi. A on katsonut purkamisen tapahtuneen lain vastaisesti ja vaatinut sen johdosta yhtiöltä irtisanomismenettelylain mukaista korvausta. Työsopimus yhtiön saattaessa sen lakkaamaan ei kuitenkaan ole A:n suorittaman irtisanomisen vuoksi enää ollut voimassa toistaiseksi. Asiassa ei siten irtisanomismenettelylain 1 §:n 1 momentin mukaan voida soveltaa sanottua lakia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan, kanne hylätään ja yhtiö vapautetaan suorittamasta A:lle hovioikeuden määräämää korvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta. Asian laadun vuoksi yhtiön on pidettävä vahinkonaan sillä jutussa olleet kulut.